tiistai 18. elokuuta 2009

Nokka kohti uusia tuulia

Huomenna se sitten alkaisi. Opiskelu nimittäin. Minulta on pitkin päivää kyselty, että joko jännittää. Itsekin olen asiaa miettinyt ja tulin tulokseen, ettei jännitys vaivaa.



Siitä onkin aikaa, kun tämä "täti" on koulun penkillä istuskellut. Eniten minua hirvittääkin nimenomaan tuo istuminen. Näin vajaan 10-vuoden seisoma työn jälkeen voi istuminen tuottaa tuskaa. Onneksi tässä on kesä vietelty lomaa ja keräilty voimia.



Viime lauantaina vietin koko päivän Suomenratsujen kansallisessa näyttelyissa Kiimingissä.

Siskon varsaa siellä tuli käytettyä tai itse toimin lähinnä kuskina ja apu kätenä.

Kun meidän osuus oli suoritettu ja heppa palautettu talliin, päätimme palata katsomaan näyttelyä loppuun.



Eeliksen poimin matkalta mukaan ihan harjoittelu mielessä, sillä nuori herra meinaa olla vielä turhan "tohelo" paikoilla, jossa on paljon ihmisiä ja muitakin koiria. Ihan hienostihan tuo koira siellä käyttäytyi. Suurimman huomioin Eelikseltä sai tallin omistajan minipossu, johon Eelis tuntui rakastuvan palavasti. Kieltämättä oli aivan ihastuttava otus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti